Linjuripolkkaa

Nonniin!

Pitäny kiirusta nii jääny kirjottaminen aivan puolitiehen. Jatketaan siitä mihin jäätiin.

Tosiaan, tää elämä Balkanilla on kovin erilaista Suomen menoon verrattuna. Ensinnäkin, täällä ihmiset on tosi suoria. Se sanotaan mitä ajatellaan, ei kauheesti kaunistella. Suoruutta arvostetaan täällä, mikä on tietenkin hieno asia, mutta näiltä puuttuu sanastosta sana ´tahdikkuus´. Lopputulos ei oo aina nätti. Ennen ku mä lähin tänne, ajattelin naiivisti että ku palaan opiskelujen jälkeen takasin, oon se sama henkilö joka tänne lähtikin, kuvittelin etten tuu ihmisenä muuttumaan, mut eihän se niin vaa mene. Olikin aika shokki ku tulin tänne, ja älysin miten täällä ei ihmisten kanssa voi toimia samalla tavalla ku Suomessa. Pitää kunnioittaa maan tapoja ja arkea, eli mun on sopeuduttava ympäristööni, eikä toistepäin. Kun tuli joitain hankalia tilanteita, en oikeestaan osannut puolustautua, ainakaan tähän tyyliin, se piti opetella. Olin tottunu pehmeeseen, suomalaiseen kanssakäymiseen, missä kaikki painetaan pumpulilla, eikä ketään haluta loukata (sivuhuomautus: Suomessa valkoisten valheiden ja tahdikkuuden kannattavuutta aliarvioidaan. Kultainen sääntö: jos ei oo mitään parempaa sanottavaa, on parempi pitää suunsa kiinni). Sen takia en oikeestaan osannut hämmennykseltäni puolustautua, se mun piti opetella. Joten muuttuminen on ollu välttämätöntä, että ihmiset ei kävelis mun päältä.

Esimerkiks vuos sitten, olin lähössä koulusta kotiin ja kävelin bussipysäkille. Tietenki mun bussi just pysähtyy siihen pysäkille ja lähen juoksuun, sitä ei ikinä tiedä millon se seuraavan kerran tulee. Huomaan kuitenki, että siinä etuosassa missä lukee ajoneuvon numero ja paikka mihin se on menossa, että sen paikan tilalla ei luekaan mun paikkakuntaa, eli todennäkösesti se on menossa jonkun mutkan kautta tai jopa eri päätepysäkille. En kuitenkaan ehi kattoo tarkemmin mitä siinä lukee, että ehtisin hyppäämään kyytiin. No, siinä nopsana tyttönä nakkaan itteni sisälle ja kuski lähtee ajamaan. Halusin tietää mihin sitä tarkemmin ottaen ollaan matkalla, joten sanon kuskille ´anteeks, mihin tää bussi on menossa?´ Ei reagointia. Toistan kysymyksen, jonka jälkeen ei viiteen sekuntiin elettäkään, kunnes se kääntyy mun puoleen ja toteaa kettuuntuneella äänellä: ´Noin nuori tyttö ja jaksaa juosta kyytiin, mut ei viitti päätepysäkii kattoo.´ Sitte se käänty poispäin ja meijän keskustelu jäi siihen. Nyt kaduttaa, olis pitäny läväyttää avari.

Ei ollu eka kerta et olis jotain pienoisia ongelmia julkisen liikenteen kanssa. VR:n talviongelmat on pikkupoikien autoleikkejä näihin verrattuna. Harva se kerta monta liikennevälinettä jättää välistä, talvisin saattaa myöhästyä tunnin, pitkäkestosia reittimuutoksia tehdään ilman sen suurempia tiedottamisia, harva se päivä joku ministeriauto blokkaa liikenteen etuajo-oikeudellaan, vanha bussi saattaa syttyä palamaan/hajoaa, edessä on kolari, tie on tukossa, tai on muuten vaan talvi ja lunta, mikä yllättää tän maan joka kerta, se on ihmeellistä! Ja näitä tapahtuu valitettavan usein. Niin, ja täällähän ei mitään HSL:ää oo. Ja vaikka oliskin, ja soittaisin niille ja haukkusin ne maan rakoon, niin saisin vaan rehevät naurut sihteeri-tädiltä ja luurin korvaan. Joka tapauksessa, mä hyväksyn tän kaiken, sillä sanonta kuuluu, että maassa maan tavalla, nii näillä mennään ja mukana polskitaan.

Täällä asuminen on todella tragikoomista välillä. On hienoa, kun voi tarkkailla toisen kansan maniireja, tapoja, erheitä, tyypillisyyksiä, ja vertailla niitä tuttuun suomalaisuuteen. Löytää niin paljon hienoja yksityiskohtia ja eroavaisuuksia, Suomessa asuessa ei edes huomannut niiden olemassaoloa! Joka päivä sitä odottaa et mitäköhän tänään saattaa tapahtua, täällä sitä ei ikinä tiedä.

ps. Tänään ku astuin bussista ulos keskustassa, kaks naista käveli suoraan mua päin sivulta enkä ehtiny väistää ku ne tupsahti niin nopeasti mun päälle. Eka näistä ehti pois alta, mut tää toinen perästätulija suu vaahdossa juorus kaverilleen sen ihanasta ysäripoolosta, nappas mua käsivarresta, työnsi pois tieltään, keskeytti jatkoa janoavan juttunsa sanokseen mulle (käännettäessä ilman kirosanaa, mutta kuitenkin yhtä rumasti) ´mee vittuun siitä´ ja jatko matkaansa ja lörpöttelyään. Ah, tätä sivistyneiden käytöstapojen kehtoa.

true dat.

Hyvää viikonjatkoa kaikille! :)

Tästä se lähtee! 'Ajde!

Elämässä tapahtuu välillä kummia asioita. Yhtenä hetkenä sitä elää hyvinkin tavallista nuoren ihmisen elämää Suomen maaperällä, toisessa hetkessä elämä heittelee miten sattuu, minne sattuu, eikä tulevasta ole ikinä varma. Minut se toi entisen Jugoslavian alueelle opiskelumielessä, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Mutta täällä ollaan ja takaisin tulemista ei ole, ennen kuin on maisterin diplomi taskussa!

Syy, miksi ryhdyin tähän blogiin on yksinkertainen (ja ehkä vähän tylsä, myönnettäköön). Elämä täällä on herättänyt minussa intohimoisen perisuomalaisen, joka arvostaa perinteitä, kotimaista mentaliteettia ja kansainvälistä ruokaa (huomioikaamme, että poikkeus vahvistaa säännön). Suomalaisen kulttuurin ympärillä kasvaneena välillä saan ihmetellä monttu auki, että mitäs nämä kanssaveljeni täällä Euroopan toisella laidalla oikeen puuhaavat, ja ennen kaikkea miksi. Ennen vähättelin kulttuurien eroavaisuuksia, johtuen varmaankin tietämättömyydestäni ja naiiviudestani. Ajattelin, että kaikkihan me loppujen lopuksi samanlaisia ollaan, maalle tyypillisillä vivahteilla eroavia, tietty. Niin varmaan, reality check! Senkin takia siis yllätyin, kuinka monella tapaa täkäläinen kulttuuri on saanut minut hämilleni ja yllättymään viimeisien vuosien aikana, ja ennen kaikkea, kuinka paljon voikaan kaksi Euroopan sisäistä kulttuuria erota toisistaan. Ja uskokaa pois, ne voivat. Erittäin paljon. Ja mitä kummallisimmilla tavoilla!

it's all about the food. kaikkihan tuntee cevapit, nää aidot eroaa pikkasen Lidlin tarjonnasta. lihaa lihaa ja vielä vähän lihaa

Joten, olkaatte valmiit tulevaan. Toivottavasti tulevaisuudessa hiljaiseloni rikkoo täkäläisten hölmöily ja hassut tapaukset, jotta olisi mistä kirjoittaa! Tietenkin listaan tänne jo tapahtuneita tilanteita, sitä mukaan kun ne muistuvat norsun muistiini. Luoja yksin tietää milloin sillä kannalla tätä typykkää onnistaa! Siinä kulttuurihässäköiden sivussa saatan aika ajoin mainita jotain erittäin massa-aiheista, liittyen muotiin, meikkeihin (ylläri), kaikkeen kivaan, kauniiseen, söpöön, mitä nyt mieleen juolahtaa. Etukäteen en voi tietää, harmi vaan.

No mutta, asiaan palataan ku siltä tuntuu, caos!